tiistai 4. toukokuuta 2010

Vuokralääkärillä

Olemme jonottaneet vajaat kaksi ja puoli kuukautta vuokralääkärille pääsyä. Terveysasemallamme ei ole enää omia lääkäreitä, tilanne on katastrofaalinen ja hullunkurinen. Sama kuin jos suutarissa ei olisi suutaria, kampaamossa kampaajaa tai kaupassa myyjää. Ostettu vuokralääkärisysteemi paikkaa täyttämättömiä lääkärinvirkoja.

Astumme sitten poikani kanssa rappuset ylös ja menemme aulaan odottamaan. Kävelemme käytävää pitkin huoneen ohi, jossa meillä on peräkkäiset ajat. Ovenraosta näen tanakan miehen, joka on oleva lääkärimme.

Pääsemme heti kohta sisälle ja siitä se alkaa: vähättely, mitätöinti ja päältäkävely, jota pelkäsin jo odottaakin.

Ihoni tuntuu kauttaaltaan epämiellyttävälle vastenmielisyyden ja tuskanhien noustua pintaan. Aivan kuin se olisi kihelmöinyt joka paikasta.

*

Olisin halunnut olla muualla, mutta olin nyt täällä ja täällä haisi Almighty, kaikkitietävyys. Ja jos muillakin lääkäreillä kaikkitietävyys pöllähti enemmän tai vähemmän, täällä ei muuta hajua ollutkaan. Almighty täytti huoneilman kauttaaltaan niin, että ilma oli sakeana sitä.

Fyysisesti lääkäri oli sitä sorttia, joka ei ilmeisesti ollut harrastanut mitään fyysistä koskaan - niin tasaisesti oli ihrakerros levinnyt ympäri kehoa kasvoihin asti, joiden keskipisteenä oli hyvin pienet silmät, joilla hän tuijotti meitä. Tuo yhdistettynä Almightyyn, joka oli oikeastaan täydellistä typeryyttä ja tietämättömyyttä homesairaudesta, sai minut tuntemaan aivan kuin olisin katsonut saparohäntää suoraan silmiin, ettei hän tiennyt näistä asioista sen enempää kuin nelijalkainen toverikaan.

*

Tuskanhikeni vain syveni yrittäessäni selittää lääkärille oireitani. Olin printannut mukaan papereita, joista näkyi tähän mennessä tehtyjä tutkimuksia.

Katsoessaan lausuntoja magneettikuvauksistani lääkäri sanoi, että "oikein magneettikuvia on otettu"... Hän sanoi tuon äänensävyllä, josta tajusin sellaisen olevan terveyskeskuksessa jotain ihmeellistä, etteivät ihmiset yleensä pääse noihin tutkimuksiin. Muistin, kuinka en itsekään ollut päässyt kuulotutkimukseen tai Holteriin, jotka sain sitten teetättää yksityisellä puolella sairaskuluvakuutuksestani. Vastenmielisyyteni vain kasvoi muistaessani kaikki ikävät asiat.

Vuokralääkäri myös vähätteli poskiontelo-oireitani ja lausunnoissa mainittua limakalvoturvotusta. Varmasti se näyttikin papereissa mitättömältä ja vähäiseltä, jos ei tarvinnut kärsiä kroonisista oireista ja vähän väliä toistuvista päänsäryistä.

*

Tapahtui kuitenkin se ihme, että ensimmäistä kertaa koko tammikuun lopusta alkaneessa vaivassa lääkäri sanoi katsovansa poskionteloa ultraäänellä ja lähti hakemaan kannettavaa laitetta. Totuuden paikka olisi nyt, olinko valittanut vain turhasta, vaikka tiesin ja tunsin, että se oli siellä edelleen, vasemmalla poskiontelossa.

Ei sitä voinut olla tuntematta - ja lääkäri näki sen myös ultralla.

Oli löydös ja oire, mutta vähättely vaan jatkui. Jos olisin ollut nuorempi ja mikäli en olisi joutunut olemaan näiden Almightien kanssa niin paljon tekemisissä, olisin antanut kävellä päältäni ja juttu olisi jäänyt siihen.

Lääkäri alkoi myös tivata, olenko käyttänyt kortisonia ja limakalvoja kuivattavia lääkkeitä, jolloin tuskani vain syveni entisestään. En voinut sanoa, ettei kortisonia pitäisi käyttää sieni-infektioissa, vaikka siitähän kenkä puristi. Keuhkonikin olivat alkaneet toipua siirryttyäni luontaisrohtoihin.

*

Tiesin näyttäväni lääkärille punaista vaatetta mainitessani sanan "luontaisrohdot", mutta olin urhea ja viittasin vain ylimalkaisesti niihin mainiten ainoastaan höyryhengityksen. Muuta en kertonut ja jos olisin alkanutkin, koko vastaanottoaika olisi mennyt luennoimiseen eikä lääkäri olisi uskonut mitään.

Mutta yhä hän vain jatkoi hiillostamistani ja kysyi, mitä lääkkeitä olen vaivaani käyttänyt. Sanoin, että minulla on kotona niin paljon lääkkeitä, etten muista tarkkaan. Muistin Nasonexin, jonka olin tainnut hakea apteekistakin... Lääkäri ei vaan antanut periksi ja kysyi, olenko käyttänyt Nasonexia. Kiemurtelin kuin mato koukussa, sillä minulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, että olisin käyttänyt Nasonexia tai missä se oli ylipäätään. "Et siis ole käyttänyt Nasonexia", lääkäri sanoi, johon en voinut muuta kuin vastata, että ee-en...

Lääkäri voitti tuon erän, ja sisuni alkoi nousta pintaan. Aloin ladella hänelle litaniaani siitä, että jo vuonna 1999 Mayo-klinikan tutkimuksessa todettiin 96 prosentin kroonisista rinosinuiittipotilaista kärsivän sieni-infektiosta ja että tutkimus on vahvistettu myös ENTissä Itävallassa. Ja koska olin jo hiiltynyt, kysyin lääkäriltä, onko hän lukenut tuosta Mayo-klinikan tutkimuksesta? Olin vuorostani niskan päällä ja lääkäri joutui vastaamaan: "Ee-en..."

*

Seuraavaksi on sitten vuorossa poikani oirehtiminen samasta ongelmasta, ja lääkäri jatkaa jo tutuksi tulleella vähättelylinjallaan. Jälkikasvu kuvaa omia oireitaan, muttei se vakuuta lääkäriä. Jos en olisi paikalla, hänenkin oireidensa päältä käveltäisiin. Joudunkin kertomaan kaikista ongelmista, joita homealtistus on tuonut tullessaan, opettajien kiusasta, kun he eivät ole uskoneet toisen olleen oikeasti sairas jne.

Mutta Almighty mitätöi kaikkea. Se, että toisen sierain on ollut homeasunnosta lähtien tukossa, ei ole mikään ongelma hänelle. Kerrottaessa myös pienestä lämpöilystä, jota on ollut iltaisin, lääkäri alkaa rusikoida sitäkin. Hän saa sen näyttämään naurettavalta kysymällä lämpöilyn määrää, onko se 37 tai 38 astetta. - Ei, se on vaan sellaista lämpöilyä, jonka tunnen äitinä halatessani, yritän selventää.

Tuon jälkeen lääkäri alkaa tutkia poikaani ja kesken tutkimisensa hän virkkaa tälle: "Missä vaiheessa olet ajatellut muuttaa omaan asuntoon?" Luen vieressä papereitani ja lapseni yrittää selittää lääkärille jotain. En kommentoi sanoja millään lailla, vaikka tiedänkin ne törkeiksi ja asiattomiksi tutkimustilanteen kannalta. Toinen on täyttänyt juuri kahdeksantoista ja kaikkien vaikeuksien keskellä pitäisi luopua vielä kodin suomasta turvasta...

Vastaanottoaika alkaa kuitenkin lähetä loppuaan ja olemme pääsemässä jonkinlaiseen yksimielisyyteen jatkosta. Ja vaikka minulla on oirehtinut myös keuhkot, ne täytyy jättää sivuun, koska korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalla raja menee noin kaulassa, vuokralääkäri sanoo tiedustellessani, voisiko siellä tutkia myös keuhkoja.

Olen jo aiemmin viljellyt mustaa huumoria siitä, ettei "pikkuvarpaan vaivasta voi mennä valittamaan isonvarpaan lääkärille"... Jokaisella vaivalla on oma lääkärinsä niin, että koko systeemi on pirstaloitunut eikä ihmistä hoideta enää kokonaisuutena.

*

Päästyämme torstaina vastaanotolta pois olimme kummatkin väsyneet ja pahoilla mielin. Poika purkaa pahaa mieltänsä minuun ja mainitessani siitä hän tokaisee, keneen muuhunkaan purkaisi...

Vaan minun täytyy kestää kaikki, tosin onneksi on tämä kirjoittaminen, johon voin purkaa itseäni. Huhtikuussakin aamusivuja kertyi taas 107 liuskaa ja sinne nämäkin kärsimykset raapustettiin pois kiusaamasta ja kuleksimasta.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Ruokasoodaa ja höyryhengitystä

Tämän blogin päivittäminen on jäänyt, mutta nyt paikkaan asiaa.

Minun piti kirjoittaa vielä ruokasoodastakin jotain, joka on nyt numero ykkönen koko sieni-infektion vastaisessa taistelussani.

Juon joka päivä vettä, jossa on teelusikallinen ruokasoodaa, pari kolme lasillista päivässä.

Olen jatkanut tätä nyt reilun kuukauden ja pH-arvoni on kohonnut ihanteelliseen kahdeksaan.

*

Tutkin pH-arvoa ensin Pascoen emäsjauheeseen kuuluvilla testiliuskoilla, jotka näyttävät pH-arvon kahdeksaan asti, mutta sitten löysin Yliopiston apteekista Merckin Universal indicatorin, jossa on sata liuskaa paketissa ja jolla voi mitata pH-arvon nollasta 14:ään kaikista nesteistä.

Se, että pH-arvoni on nyt kahdeksan, tuntuu oikein hyvältä. Vointini on kokonaan toinen kuin se oli vielä otsan ja ohimoiden särkiessä niin, etten pystynyt kunnolla edes nukkumaan.

Olen kuitenkin riippuvainen kaikista näistä luontaishoidoistani, joita olen alkanut käyttää. Jos pidän vähänkin taukoa niissä, takapakkia tulee heti.

*

Parhaimmaksi hengitysteiden hoidossa on osoittautunut höyryhengitys, jota teen pikana sekä pidemmän kaavan mukaan:

1) Pikahoitooni kuuluu Candimin-oreganoöljyä, Vogelin Bronchosania, jossa on tehokasta timjaminversouutetta, Karmoliittamunkin yrttitippoja ja Echinacea-auringonhattu-uutetta, joita laitan kaikkia kupin pohjalle ja kaadan kiehuvaa vettä päälle. Höyryhengittelen seosta niin kauan kuin se on kuumaa ja juon sen lopuksi. Otan tuota noin kaksi kertaa vuorokaudessa, ja se on osoittautunut jo tehokkaammaksi kuin pelkkä Candimin-oreganoöljy.

2) Työläämpään, mutta sitäkin tehokkaampaan höyryhengitykseeni kuuluu Sinus Doctorilta tilaamani kaneli-, timjami- ja neilikkaöljyt, joita olen tehostanut vielä pelargonia- eli geraniumöljyllä. (Ainakin timjami- ja pelargoniaöljyä saa luontaistuotekaupoista ja kaneli- ja neilikkaöljyä varmaan nettikaupoistakin.) Laitan niitä kuuman veden joukkoon kasvosaunalaitteeseen ja höyryhengitän perusteellisesti. Suljen vuorotellen kummankin sieraimeni saadakseni höyryn kunnolla poskionteloihini ja pidätän hengitystä tehostaakseni vaikutusta. Samoin hengitän höyryä syvälle keuhkoihini ja annan sen vaikuttaa pidättämällä hengitystäni. Hengitettävä eteerinen öljy on erittäin vahvaa ja kirvelee ja polttelee pitkin hengitysteitä. Muttei jos se olisi noin vahvaa, ei sillä olisi mitään vaikutustakaan.

Pystyn kaikilla näillä hoidoillani pitämään oireeni kurissa niin, etten tarvitse kortisonia ja salbumatolia enää. Mitään en inhonnutkaan niin kuin kortisonin jälkeen suun huuhtelemista, josta olen päässyt eroon.

*

Muistakaa muuten, jos ostatte kaupasta ruokasoodaa, että katsotte tarkkaan, että siinä lukee vain E500. Itse ostin vähän aikaa sitten vahingossa leivinjauhetta ison putelin eikä se ole ollenkaan sama eri aineiden sekoituksineen.

Olen ollut ruokasoodasta niin kiinnostunut, että tilasin netistä e-kirjankin "Sodium Bicarbonate - Rich Man's Poor Man's Cancer Treatment", jonka on kirjoittanut Mark Sircus ja joka on todella silmiä avaava, ihan konkreettisesti. Linkki kirjaan: http://www.winningcancer.com/sodium/about-the-book/

Ja onhan minulla tätä nykyä myös kirja "Ruokasoodan ihmeet", jossa on monia hyviä käytännön ohjeita.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Kaikki tiet johtavat Roomaan

Laitoin äsken teetä ja ruokasoodavettä. Tee on lämmintä ja ruokasoodavesi raikasta ja kylmää.

Ennen kuin menen nukkumaan, huuhtelen vielä nenäni haalealla ruokasoodavedellä. Laitan teelusikallisen ruokasoodaa (E500) Sarvikuono-kannun pohjalle ja päälle kaadan kiehuvaa vettä niin, että ruokasooda sulaa. Sitten annan veden jäähtyä sopivaksi ja lisään vaikka lämmintä vettä lisää joukkoon.

Yleensähän Sarvikuono-kannussa käytetään ripaus merisuolaa veden joukossa ja niin mekin olemme käyttäneet. Mutta päädyttyäni pitkän ja mutkittelevan polun kautta Dr. T. Simoncinin sivuille ja luettuani hänen käyttävän ruokasoodaa syövän parantamisessa, mielenkiintoni kohdistui ruokasoodaan ja Simoncinin väitteeseen, että syöpä on sieni...

Tullio Simoncini on jopa kirjoittanut kirjan "Cancer is a Fungus" eli syöpä on sieni suomeksi. Uppouduin katsomaan tuohon liittyviä videoita ja sivuja kasapäin, ja nuo asiat jäivät mieleni pohjalle kytemään.

*

Perjantain vastaisena yönä 11.3. neljän aikaan koin sitten oikein älynväläyksen seuraavien väitteiden yhdistyessä:

a) Hometalojen asukkailla on paljon syöpää.

b) Syöpä on sieni...

Kuin salama kirkkaalta taivaalta iski tuolloin päässäni, että totta kai hometalojen asukkailla on paljon syöpää, koska syöpä on sieni!

Tajusin Simoncinin olevan oikeassa ja samalla aloin murehtia sairaiden poskionteloitteni vuoksi, miten saisin ruokasoodan infektoituneisiin kohtiin sinne. Simoncinihan kertoo sivuillaan www.cancerisafungus.com vaikutuksen olevan tehokkain, kun 5- tai 8,4-prosenttinen ruokasoodaliuos kohdistetaan suoraan kudokseen.

Eihän minulla onneksi ollut vielä syöpää, mutta tosi sairas olin, kuten aiemmista merkinnöistäni käy ilmi, ja ajattelin ruokasoodasta voivan olla apua.

*

Kirjoitin edellisen keskiviikon vastaisena yönä, mutten jaksanut kirjoittaa enempää. Väsymys vei voiton.

Minulla jäi tuossa kertomatta, että lauantaina 13.3. keksin, kuinka saada ruokasoodaliuos poskionteloihin. Mielessäni välähti, että voisin laittaa Sarvikuono-kannuun merisuolan sijasta ruokasoodaa ja huuhdella sillä nenääni!

Idean kypsyttyä otin konstin 19.3. käyttöön ja jo edellisenä päivänä 18.3. nautin ensimmäisen lasillisen ruokasoodavettä, joita kumpaakin olen käyttänyt siitä lähtien päivittäin ja jatkan kuuriani toistaiseksi niin kauan kuin on tarvetta.

*

Mitä sitten Tullio Simonciniin tulee, mietin pitkään, tilaanko hänen kirjansa "Cancer is a Fungus" tai en. Maksu on 39 euroa sisältäen postikulut.

Luettuani kuitenkin taas kaikesta siitä hylkimisestä, mitätöimisestä ja vaikenemisesta, jota Dr. T. Simoncini on saanut osakseen, päätin jo periaatteellisista syistä ostaa kirjan ja tukea kirjan kirjoittajaa.

Kaikki tiet johtavat Roomaan - ja johtavat sieltä myös takaisin, tiedän.